Saammeko esitellä: Unidrain-tuoteperheen uudet kolme viemärikaivoa. Uutuuskaivot ovat edelleen kehiteltyjä versioita aiemmista tuotteistamme.
– Pyrimme jatkuvasti huomioimaan kaikki mahdolliset rakennushankkeissa ilmenevät ja uusia vaatimuksia asiakkaille aiheuttavat olosuhteet, joita nykyisin nousee esiin rakennusalalla toistuvasti. Tästä syystä meidän on kehitettävä tuotteitamme niin, että niiden käyttö on asentajille mahdollisimman helppoa. LVI-asentajilta saamamme hyvän palautteen avulla tämä on mahdollista, ja viime kädessä siitä on iloa loppuasiakkaille, rakennustekniikasta vastaava Lasse Lyck kertoo.
Uusia mittasuhteita erikoistilanteisiin
Viemärikaivon 1416.0050 (Ø 50 – 1416.0050) poistoputken sijaintia on nostettu n. 2 cm ylemmäs. Tämä voi helpottaa LVI-asentajan työtä sopivan kaadon aikaansaamiseksi.
– Tietyissä tapauksissa poistoputken korkeammasta sijainnista voi olla etua, sillä se saa aikaan paremman kaadon viemäriputkeen, mikä taas antaa LVI-asentajalle enemmän joustavuutta asennukseen, Lasse Lyck kertoo.
Toisessa uutuuskaivossa (Ø 75 – 1421.0075) on tehty muutoksia yläosaan, jota on nostettu poistoputken yläpuolelta 18 mm.
– 75 mm vaakakaivosta on nyt saatavana myös malli, jossa yläosa on korkeampi. Tätä ratkaisua on helpompi käyttää esimerkiksi puurakenteisessa lattiassa, kommentoi Lasse Lyck. – On tärkeää, että kaivoista on saatavilla erilaisia malleja, joista löytyy sopiva jokaiseen hankkeeseen.
Kolmannessa uutuuskaivossa (Ø 75 – 1433.0075) on vesilukko ja sivuliitokset, joiden halkaisija on 32 mm, Suomessa yleisemmin käytetyn putkikoon mukaan. Tässä viemärikaivossa asennuskorkeutta on alennettu 31 mm aiempaan sivuliitokselliseen viemärikaivoon verrattuna, mikä helpottaa jälleen LVI-asentajan työtä.